Sitten tulikin tämä ikävin osa, eli helvetillinen Juhannus.

Mentiin koko porukalla mummun ja papan mökille maaseudun rauhaan, ja siinä sitten päätin että jään sinne yöksi. Muut ei tosiaankaan halunneet jäädä, mutta itse jäin yksin mummun ja papan kanssa.

Mentiin sitten kummisetäni luokse ja kaikkea kivaa. Kun palasimme mökille, menin yläkertaan koneelle. Pian dataamiseni sai keskeytyksen, kun pappani huusi alakerrassa "minä en kuole, en kuole" Sydän hyppäsi kurkkuun, ja menin kaksi porrasta kerrallaan alakertaan. Näin hidastettuna, kun mummu ja pappa istuivat pöydän ääressä, itkien molemmat äänettömästi. Yritin vain hymyillä, kunnes minulle selitettiin, että mistä oli kyse.

"Pappahan syö nyt 15 lääkettä päivässä. Ja lääkärit on antanu sille sen tiedon, että sillä on kuukausi pari elinaikaa."

Sillon, sillon kaikki mureni. Mulla teki mieli vaan hakata itseni kuoliaaksi, teki mieli lyyhistyä maahan, juosta pois, mutta mä vaan istuin siinä, ja hymyilin. Hymyilin! Seuraavaksi sainkin kuulla kuinka tärkeä olen, ja että pappa vannoo että löydän ihanan miehen, ja että perin mökin siskojen kanssa. Mun maailma oli murusina siinä pöydällä. Teki mieli näyttää kuinka heikko olin, kuinka palasiksi tämä kaikki sai mut. Teki mieli haudata pää käsiin, itkeä, eikä koskaan lopettaa. Teki mieli soittaa yhdelle ainoalle nettikaverille ja itkeä puhelimeen, saada sääliä, saada joku joka ymmärtää kuinka vastuutonta oli kertoa minulle tämä kaikki, jättää mut yksin asian kanssa. Ne ei tainnut tajutakkaan mitä tää kaikki jätti muhun.

Nyt, kuukausi ja risat sitten, tämä jälki on minussa edelleen. En katso ihmisiä silmiin, en jaksa elämää. Joka aamu, joka silmien sulkeminen ja aukaiseminen on yhtä helvettiä. Tiedättehän sen palan kurkussa, joka tuntuu joskus, kun on alkamassa itkemään? Kuvitelkaa se kokoajan, joka paikkaan. Teidän pitää ymmärtää, että mun on lähdettävä tän asian takia. Mä en selviä ilman pappaa. En pysty katsomaan, kun äiti, joka on sen tytär, hymyilee ja nauraa, tietämättä asiasta mitään. Tai kun kummisetäni kysyy papalta vointia, ja hän hymyilee ja naureskelee. Kun mummu yrittää katsoa silmiin, kun siskon poikaystävä sanoo että pappa on kova jätkä. Nään itseni itkemässä hautajaisissa etupenkissä, nään kun kaikki saa selville sen että tiesin kaiken, nään, että minut laitetaan psykiatrille, nään että kun seiska alkaa, kaikki on helvettiä jos elän.

Auttakaa.